Last.fm taitaa olla rakkain ystäväni ja pahin viholliseni. Juuri äsken menetin hermoni "seen live" tagilleni, koska on ykinkertaisesti kivempi, jos siinä lukee vain bändi, ei bändiä ja biisiä. Olin tagittanut Panic at the Discon sinne ainakin kolmesti, samoin Kill Hannahin, eri biiseillä vain joka kerta. Sanomattakin selvää, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta pieni pääni ei aina jaksa ajatella niin paljoa. Nyt tagini sanoo ainoastaan "Billy Talent" ja nekin olen nähnyt vain väsyneenä ja ruhjeilla ollessani. Silti se merkitsi paljon.

Tuo sivusto on oikeasti kiva. Oikeasti oikeasti. Nauran sille, miten lähes joka ryhmässä viikon kuunnelluimmat artistit ovat Coldplay ja Radiohead. Molemmat mielestäninaurettavan yliarvostettuja bändejä. Kuunneltavia, mutta kummastakaan en löydä mitään upeaahienoamahtavaa, mistä syystä niitä kuuntelisin. Itseasiassa last.fm'n kuunnelluimmista artisteista pidän vain The Beatleseista ja The Killereistä. Riippuen siitä, kuinka mainstreamiksi Death Cab For Cutie luetellaan, myös siitä sitten. Ylipäätään mielestäni on liikaa yliarvostettuja bändejä. En vain ymmärrä, mikä Radioheadista tekeekään mahtavamman, kuin moni muu bändi.

Olen potenut koko päivän mieletöntä kaipuuta keikoille. Eniten tahtoisin takaisin Tanskaan katsomaan Panicia uusiksi. Se päivä ennen keikkaa oli niin mahtava. On edelleen vaikea uskoa seisoneeni Brendonin kainalossa. Ei, on vaikea uskoa olleeni epätietoinen mihin mennä ja Brendonin vetäneen minut kainaloonsa ja kääntäessäni päätäni tajutessani jonkun napanneen minut viereensä, tämä hymyilee siinä alle 20 sentin päässä omista kasvoistani. Ei, se ei tapahtunut. Mutta haluaisin tekemään asiat oikealla tavalla keikalle. Lupasin pyhästi itselleni, että jos syksyllä kiertävät eurooppaa ja pääsen niiden keikalle, en ota yhtään videota, nautin vain kaikesta. Silloin voisin sanoa tehneeni asiat oikealla tavalla keikalla.

Tahtoisin myös katsomaan Plain White T's keikkaa Tukholmaan. Huonona puolena se, että äidilläni alkaa työt samana päivänä kuin keikka, eikä kukaan ystävistäni pahemmin bändiä kuuntele. Kuitenkin haluaisin ja toivon, että sinne myös pääsen. Tuo on niin nukkuva paholainen päässäni. Rakastan bändiä, vaikkein tiedä missä vaiheessa olen siihen rakastunut. Silti musiikki on sata rakkaussalamaa suoraan kirkkaalta taivaalta.

Tiedän haluavani liikaa asioita, joihin mulla ei taida olla varaa, eikä ehkä mahdollisuutta. Jos nyt en istuisi kirjoittamassa tätä tässä, voisin täyttää palkkalappusta, että vihdoin saisin taas palkkaa ja voisin oikeasti suunnitella lähteväni jonnekin kauas kivalle keikalle.